Happo-emästasapaino

Happo-emästasapaino on kehon oma säätelymekanismi. Sillä on keskeinen osa monissa elimistön toiminnoissa mm. aineenvaihdunta-prosessissa. Esim. liian happamassa suolistossa, ravinnosta saatavien, elimistölle tärkeiden ravinteiden ja kivennäisaineiden imeytyminen heikkenee. Happo-emästasapaino huolehtii myös siitä, että veren pH arvo pysyy vakaana 7,35 –7,45. Jos tähän arvoon tulee kymmenesosayksikön poikkeama suuntaan tai toiseen, olemme hengenvaarassa.

Vain harvoilla on nykyään ihanteellinen happo-emästasapaino kehossaan, useimpien kehot ovat ylihapettuneita. Nykyinen elinympäristömme on täynnä happoja, niitä kartuttavat:

  1. ilmansaasteet ja erilaiset elinympäristöömme lisätyt kemikaalit ja myrkyt (tekstiilit, vaatteet, puhdistusaineet, maalit, kosmetiikka – tuotteet jne.).
  2. ravinto, jonka laatu on heikentynyt esim. kasvikset sisältävät vähemmän kivennäisaineita keinolannoitetun maaperän johdosta. Nykyinen lihan tuotanto, kalojen viljely, siipikarjan kasvatus jne. tuottaa kemiallisia lisäaineita sisältävää ravintoa. Ruoka-aineiden pakkausmenetelmät ja pitkät kuljetukset heikentävät myös ravinnon laatua. Niihin lisätyt säilöntä-, aromi, väri – ja muut lisäaineet ovat ihmiskeholle vieraita happoja ja myrkkyjä.
  3. ruokailutottumukset ovat huonontuneet, itse valmistettu kunnon kotiruoka ei ole enää itsestäänselvyys. Lisäainepitoisten ja ravinneköyhien valmisruokien ja pikaruokien käyttö on jokapäiväistä. Sokeri ja vaaleat vehnäjauhotuotteet, kovetetut rasvat, makeiset, limpsat, leivonnaiset – kuuluvat päivittäiseen ruokavalioon, vaikka ne ovat kehon pahimpia ”likaajia”.
  4. nautintoaineet, alkoholi, tupakka, kahvi, musta tee – aiheuttavat runsaasti happoja elimistöön. Myös lääkkeet synnyttävät happoja, ja kuinka välinpitämättömästi esim. särkylääkkeitä käyttetään.
  5. liikumme liian vähän ja teemme yhä vähemmän ruumiillista työtä. Hikoilu on terveellistä, sen mukana poistuu kehosta kuona-aineita. Mutta me käytämme jopa hikoilua estäviä aineita ja hien hajun peittäviä aineita! Näissä tuotteissa käytetään paljon kemiallisia aineita, jopa keholle myrkyllisiä aineita kuten alumiinia!
  6. Myös toinen äärimmäisyys on meille haitaksi, osa ihmisistä urheilee liikaa, liian rasittava liikunta aiheuttaa lihaksiin maitohappoja.
  7. stressi, suorituspaineet, masennus, ärtymys jne. lisäävät myös kehoon happoja, suolahappoa. Rauha, hiljaisuus ja rentoutuminen sitä vastoin tuottavat emästä.

Aineenvaihdunnassa kivennäisaineet eli mineraalit neutraloivat hapot vaarattomiksi. Näitä neutraloituja happoja kutsutaan kuona-aineiksi. Vesi kuljettaa kuona-aineet pois kehosta, siksi vettä on juotava riittävästä. Hiilihapollinen kivennäisvesi tai kahvi, teet ja muut nesteet, jotka sisältävät vettä eivät sido kuona-aineita itseensä. Veden on oltava puhdasta, parasta on lähdevesi tai keitetty, kemikaaleista puhdistettu vesijohtovesi.

Saamme kuitenkin kehomme enemmän happoja kuin niitä neutraloivia mineraaleja. Mineraaleja saadaan vihanneksista, kasviksista, hedelmistä, joita tulisi syödä päivittäin noin puoli kiloa. Mielellään luomuviljeltyjä kasviksia, sillä niiden mineraalipitoisuudet ovat suuremmat kuin keinolannoitetussa maaperässä kasvatettujen kasvisten ja vihannesten. Suomen talvi hankaloittaa tätä suositusta. Kunnollisia, auringon kypsyttämiä, myrkyttömiä, hedelmiä ja kasviksia on lähes mahdoton saada, varsinkin pienemmillä paikkakunnilla. Esi-isämme söivät talvella marjoja (esim. puolukka ja karpalo) ja paljon juureksia. Mineraalit ravintolisinä ovat hyvä vaihtoehto.

Ihon tehtävä on poistaa ylimääräisiä kuona-aineita kehosta. Jos keho on liian hapan, syntyy finnejä, näppyjä, syyliä, luomia jne. Keho varastoi ne liikahapot ja kuona-aineet, joita se ei pysty neutraloimaan tai poistamaan kehosta. Se aloittaa varastoinnin rasvakudoksista: lantio, reidet, käsivarret ja pakarat. Kun nämä varastopaikat ovat täynnä, otetaan käyttöön lisävarastopaikat: sidekudokset, rustot, nivelet, verisuonet. Erilaisien elintasosairauksien syntyminen on tässä vaiheessa tavallista esim: migreeni, astma, reuma, kihti, korkea verenpaine, korkea kolesteroli. Viimeisenä varastotilana se käyttää sisäelimiä ja on sanomattakin selvää, ettei keho voi enää tässä vaiheessa hyvin.

Mineraalit neutraloivat happoja, jos keho ei saa tarvitsemiaan mineraaleja ravinnosta, se irrottaa niitä kehon omista mineraalivarastoista.

Kehon mineraalivarastot:

  • hiukset ja hiuspohja
  • kynnet
  • iho
  • hampaat ja luusto
  • verisuonet ja laskimot
  • rustot, kapselit, jänteet, veri

Jo näiden ”varastojen” kunnosta voi päätellä onko kehossa liikaa happoja.

Terveellinen, ravintopitoinen ruoka on koko terveytemme perusta. Siksi on äärettömän tärkeää syödä hyvää, laadukasta ravintoa. Keho tarvitsee molempia niin happoja kuin emästäkin.

Hyvä ravinto koostuu lautasella 80 % emäksestä ja 20 % happoja synnyttäviä elintarvikkeita. Riittävästi puhdasta vettä 1-2 l päivässä. Raitis ilma, lepo ja kohtuullinen liikunta ovat itsestäänselvyys.

Hyvää tietoa ravinnosta: www.prohealth.fi


Emäksisyyden kannalta tärkeää:

  • syö rauhassa ja pureskele hitaasti. Ruuansulatus alkaa jo suussa, sylki on emäs ja sen sekoittuminen ruoka-aineisiin valmistelee ruuan sulamista suolistossa.
  • älä juo vettä tai muita nesteitä ruokailun aikana, vesi laimentaa hyödyllisiä ruuansulatusnesteitä. Veden voi nauttia noin 1⁄2 tuntia ennen tai jälkeen ruokailun. Maito on vain imeväisten ja lasten juoma.
  • kohtuudella nautintoaineita, esim. kahvia aamupäivällä, silloin keho pystyy parhaiten neutraloimaan happoja. Kun kahvin kanssa muistaa juoda aina lasillinen vettä, hapot poistuvat helpommin.
  • jos on syönyt paljon happoja aiheuttavia ruokia, on hyvä lisätä kehoon neutraloivia emäksiä esim. ravintolisänä emäksisiä kivennäisaineita.
  • kasvisten keitinlientä ei saisi heittää pois, keittäessä suurin osa kasvisten mineraaleista liukenee keitinveteen. Veden voi käyttää keittoihin, kastikkeisiin tai vaikka juoda sellaisenaan.
  • jos jonain päivänä tulee syötyä paljon happoja synnyttävää ruokaa, niin seuraavana päivänä on hyvä pitää kasvis- tai keittopäivä.


Happolähteitä:

sokeri, makeiset / vaaleat viljatuotteet etikkahappo
liha / makkarat virtsahappo, salpietarihappo
sianliha rikkihappo
kahvi/ musta tee parkkihappo
virvoitusjuomat/ kivennäisvesi hiilihappo
cola -juomat fosforihappo
viini / alkoholi viinihappo, rikkihappo
raparperi, pinaatti oksaalihappo
tupakka nikotiinihappo
stressi/pelot/ärtymys suolahappo
liiallinen liikunta maitohappo
kipulääkkeet asetyylisalisyylihappo
solukuolema virtsahappo

Happoja synnyttäviä:

kahvi
sianliha
naudanliha
sokeri, hillot
virvoitusjuomat, colat
munat
merikala
kovajuustot
rahka
silli
suklaa
järvikalat
kalkkuna
vaalea leipä
margariini
voi
kerma

Emästä synnyttäviä:

Kasvikset, juurekset ja hedelmät

kuivatut viikunat
kurkku
soija
rusinat
tomaatti
selleri
mandariini
sitruuna
appelsiini
omena
aprikoosi
keitetyt linssit
retiisi
porkkana
peruna
kasvismehut
yrttiteet
kaali
voikukan lehdet
kesäkurpitsa
purjo
hirssi, tattari, auringonkukan siemenet
hunaja
Liian tiukkapipoiseksi ei kannata ryhtyä, kohtuudella voi nauttia kaikkea!

Onko kehosi liian hapan?

Mahdollisia oireita:

päänsärky, närästys, verta vuotavat ikenet, karies, ienkato, hiustenlähtö, sienitaudit, ilmavaivat, peräpukamat, alttius allergioihin, iho-ongelmat, reuma, kihti, nivelrikko, osteoporoosi, migreeni, selluliitti, korkea verenpaine, korkea kolesteriini, verenkiertohäiriöt, suonikohjut, välilevyongelmat, lihassäryt, kolotukset, vatsa- ja suolisto-ongelmat, sappi- ja munuaiskivet, vihreä – ja harmaa kaihi, tinnitus, turvotus, apaattisuus, masennus, ärtyisyys.

Kun syöt ravintopitoista ruokaa, juot riittävästi vettä päivittäin ja autat kehoa poistamaan kuonaa emäksisen kehonhoidon avulla sekä liikut kohtuullisesti – autat kehoasi voimaan hyvin.


© 2017 RG import Oy, All rights reserved | a design, Powered by WProd